Viikon yhteenveto

Tämäkin viikko alkaa olla paketissa. Jotenkin on ollut raskas viikko, torstaina oli pakko pitää huilipäivä reeneistä, työpäivän jälkeen olo oli kuin kuolleella madolla.

Maanantai meni puntilla kuntopiirin merkeissä. Tiistaina uinti, 100m ja 200m vetoja. Keskiviikkona olikin taas puntti kuntopiiriä ja illalla miekkailu sekä vähän laseraseiden kohdistusta eli myös ammuntaa.

Torstaina oli lepopäivä, ei kerrassaan pystynyt töiden aikana eikä varsinkaan niiden jälkeen enää mihinkään.

Perjantaina tasavauhtinen lenkki, seitinohut kuntopiiri ja illalla omatoimiratsastus.

Tänään oli vuorossa estetunti. Mutta eipä ollutkaan normaali estetunti, vaan yksäreiden oma estetunti ja muut kolme ratsukkoa tunnilla olivat estehommissa aivan eri luokkaa kuin minä ja Sara. Ratakin oli meille vaikea, kaikki esteet olivat sarjoja, joissa oli puomeja maassa tai ristikkoa ennen estettä. Kysyin valmentajalta ennen tuntia hänen mielipidettään, että osaisiko hevoseni mennä tällaisia sarjoja, vastaus oli, että "Kohta se nähdään."...

Tänään oli tippuminen monta kertaa lähellä, mutta ilmeisesti Sara ei vieläkään halunnut minua pudottaa, vaan tehtävät vain olivat molempien osaamisen äärirajoilla. Loppujen lopuksi kaikista esteistä mentiin yli ja lopuksi jopa koko rata kerralla, mutta tänään konkretisoitui, mikä on se pieni ero hevosen ja estehevosen välillä.

Huomenna eli sunnuntaina on viisiottelu porukan yhteinen maastojuoksureeni apparan maastossa, sitten olisikin koko treeniviikko paketissa. Vaimo onneksi lupasi liikuttaa hepan huomenna, joten saan vielä tasailla adrenaliiniryöppyjä, joita tämänpäiväinen estetunti aiheutti.

/Juha

Kommentit

Suositut tekstit