Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Kisa kisa kisa!!!

Koko projektin tähtäimenä oli valmentautua viisiottelukilpailuihin. Ensimmäiset viisiottelukisat oli tarkoitus pitää elokuun lopussa ja näiden kisojen piti olla Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Korona päätti kuitenkin toisin ja ensin kisoja siirrettiin lokakuun alkuun ja lopulta päädyttiin pitämään yhteiset Nordic open- ja Sm-kilpailut. Ajankohdan siirtäminen sopi itselle hyvin, sain lisää aikaa valmentautua esteille ja muihinkin lajeihin. Esteille valmentautuminen koki pienen kolauksen elokuun alussa, kun jouduin jättämään hevosfyssarin kehotuksesta oman estehevoseni hetkeksi kuntoutumaan. Tietenkin juuri siinä kohtaa, kun yhteinen sävel alkoi löytyä ja rutiini alkoi löytymään. Mutta ei aika hukkaan mennyt, kävin ratsastamassa Santulla edelleen, tosin vain käyntiä ja ravia, mutta kuitenkin tunteja satulassa kertyi. Kävin Aulangolla ratsastuskoulun hevosilla estetunneilla joitakin kertoja siinä toivossa, että pääsisin ratsastamaan tulevalla kisahevosellani edes kerran ennen

Viimeisimmät blogitekstit

Väsytystaktiikkaa

Tuntuma

Päivitystä ja kesäreenejä

Tauko hyväksi?

Kisakokemusta hakemassa

Viikon yhteenveto

Viisiottelijan viikko

Oppiiko katsomalla?

Estehumppaa

Kehonhallintaa ratsailla